Palvelut
Melonta
Intiaani vai eskimo?
Tutustuminen melonnan perusteisiin joko avokanootilla tai kajakilla. Opettelemme tekniikan ja aluksen hallinnan perusasiat melontaohjaajan johdolla ja teemme rauhalliseen tahtiin muutaman kilometrin melontaretken.
Suoraan Vääräjoelle
Melontaretki Parkanon Vääräjoelle.
Tutustumme kalustoon, joko avokanootteihin tai kajakeihin, ja melonnan perusteisiin, minkä jälkeen lähdemme noin 12 kilometrin retkelle hiljakseen virtailevaa Vääräjokea pitkin. Reitti on helppo, aiempaa kokemusta melonnasta ei tarvita. Matkalla pidämme lounastauon laavulla ja keittelemme jälkiruuaksi nokipannukahvit. Kymmenen virstaa Vääräjokea, ilman vaaksaakaan vaaraa!
Seikkailumelontaa Melon taa
Köysilaskeutuminen 27 m korkealta kalliolta kanooteille ja parin tunnin melontaretki saareen, jossa nautitaan eväät ja käydään seikkailu kerran vielä porukalla läpi. Mahdollisuus myös lisäohjelmaan, esimerkiksi jousiammuntaan tai nokkeluutta vaativiin ryhmätehtäviin.
Laskeutuminen
Laskeutuminen arjesta
Köysilaskeutuminen sopivan korkuiselta kallionjyrkänteeltä oppaan varmistamana.
Tampereen ympäristössä sijaitsee useita laskeutumiskallioita korkeudeltaan n. kymmenestä aina lähes 30 metriin. Suomen kiipeilyliiton kouluttama Köysitoiminnanohjaaja vastaa turvallisuudesta, joten Sinä pystyt keskittymään oleelliseen eli itsesi voittamiseen. Onnistumisen ja uskaltamisen tunne palkitsee mahtavasti suorituksen jälkeen!
Kiipeily
Hiipivää seinähulluutta?
Kiipeilyelämys sisäseinällä.
Opettelemme seinäkiipeilyn turvallisuusasiat sekä kiipeilyn ja varmistamisen alkeet. Ja sitten vaan testaamaan omaa ketteryyttä ja näppien pitävyyttä 9 metriä korkealle kalliojäljitelmäseinälle. Myös loistava polttariohjelmaidea!
Jääkiipeily
Kokeile kanttiasi jäähakut kourassa luonnonmuovaamalla jääputouksella
Ammattiopas antaa tarvittavan opastuksen toimintaan, ja varmistaa kiipeämistä yläköydellä.
Retkeily
Retkeily
Pirkanmaan ulkoilureitit, Etelä-Suomen retkeilyalueet ja kansallispuistot, Lapin laajat erämaat, jopa Norjan ja Ruotsin tunturialueet. Kaikki nämä ovat Kelo ja kallio Luonto-ohjelmapalvelun toimintaympäristöä.
Olet ehkä ahkera viikonloppuretkeilijä, mutta et vielä ole rohkaistunut tekemään oikeata vaellusta Lappiin?
Tai tarvitset oppia retkeilyn perusasioissa?
Talvilajit
Kevytkenkäilyä lumella
Tutustuminen lumikenkäilyyn.
Käymme käytännössä läpi erilaiset lumikenkätyypit ja muut tarvittavat varusteet sekä
tekniikan perusteet. Teemme myös pienimuotoisen lumikenkäretken talvisessa metsässä. Kun posket on saatu
punaisiksi, pidämme tulistelutauon laavulla makkaranpaiston ja nokipannukahvin merkeissä. Laavulta kenkäilemme
tienvarteen autoille.
Lumikenkien kutsu
Päivä kristallinkirkkailla hangilla Pukalan virkistysmetsän maisemissa Orivedellä. Kuljemme lumikengillä vaihtelevassa metsämaastossa, nautimme erälounaan laavun tulilla. Kuuntelemme talvisen metsän hiljaisuutta. Saatammepa nähdä suden tai ilveksen jäljetkin.
Muuta mukavaa
Bäst före - Parasta ennen
Vapaus menee, mutta menee ainakin ikimuistoisesti!
Ehdotuksia vauhdikkaiksi polttariohjelmanumeroiksi:
Köysilaskeutuminen kalliolta
Ryhmäsi saapuu juhlakalun kanssa sovittuun paikkaan, jossa opas ottaa tilanteen
haltuunsa ja johdattaa teidät henkeäsalpaavan rotkomaiseman kautta lähes
30-metrisen kallionjyrkänteen reunalle. Vasta tässä päähenkilölle alkaa valjeta, mitä kohta
tulee tapahtumaan...
Tiimiohjelmat

Tarvitessanne ryhmällenne porukan yhteishenkeä kohottavaa tai sitä entisestään vahvistavaa toimintaa, pyytäkää meiltä tarjous. Järjestämme joko leppoisan ja viihdyttävän liikuntatapahtuman, tai tiukkoja tehtäviä sisältävän erittäin kilpailuhenkisen ohjelman.
Mielenkiintoisia lajeja valittavananne ovat mm.
- melonta, patikointi, lumikenkäily
- köysilaskeutuminen, kalliokiipeily, sisäseinäkiipeily
- jousiammunta, kirveen- ja veitsenheitto
- erilaiset pelit ja nokkeluustehtävät...
Järjestämme tarvittaessa tapahtuman luonanne esimerkiksi kokouksen yhteyteen. Jos haluatte kaiken valmiina sisältäen ohjelman lisäksi ruokailun, saunan ja mahdollisen yöpymisen, teemme tarjouksen koko paketista.
TyKy
Työnantajan järjestämää, työkyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen tähtäävää toimintaa rakennamme vaikkapa ylläolevista ohjelmavaihtoehdoista yhdistelemällä. Sopivan väljän aikataulun puitteissa pystyy porukkanne kokeilemaan useita eri lajeja sopivasti pienempiin ryhmiin jakautuen.
Halutessanne järjestyvät myös ruokailu ja sauna samaan pakettiin.
Ota yhteyttä, saat meiltä tarjouksen.Apinameininkiä
Uutuus! Kiipeilutehtävä rakennettuna kasvavaan puuhun: Rakennamme seinäkiipeilyotteilla haastavan kiipeilytehtävän, joka ei ole sidottu mihinkään tiettyyn suorituspaikkaan.